Nuhanenainen banaaniaddikti

Yon ja aamun matkustamisen jalkeen saavuttiin Paihin, pieneen reppureissaajien suosimaan kylaan lahella Myanmarin rajaa.

Yobussimme Bangkokista Chiang maihin oli loistava. Maksoimme 490 bahtia per lippu ja yllatyksekseni meilla oli valjemmat penkkirivit eli tuplasti jalkatilaa. Bussi starttasi 20.30 ja jo ennen kymmenta tuli pakkopimeys. Nukutti hyvin ennen ruokataukoa ja viela sen jalkeenkin aina aamuun saakka.

Parhautta oli paikallinen bussi Chiang maista Paihin. Matkaa on 134 kilometria ja bussimatka kesti 4 tuntia yhdella pitemmalla 15 minuutin pysahdyksella. Bussi oli varmaan erityisesti suunniteltu tanne Thaimaan kapeille teille (kaista on juuri yhden auton levyinen). Penkit ja kaytava ovat paljon suomalaista versiotaan kapeammat. Ilmastointi oli hoidettu koyttamalla ovet auki. Meidan rinkat heitettiin katolle ja sisalle jengi hengasi iloisena kaytavilla. Vahan aikaa mietittiin, ettei kamat pysy tassa pomppimisessa katolla, mutta tauolla huomattiin, etta ne oli fiksusti koytetty katon kaiteisiin kiinni. Matka oli mieta hienoin elamys kaikkinen pomppimisineen.

Pai on kamalan sopo paikka. Viela ei olla ehditty muuta kuin etsia majoitus (aika ytimessa, rauhaisa vihrea sisapiha, kaksi ikkunaa, oma toiletti ja suihku 250 baht yo), syoda paikallisia herkkuja (esim kadulla paistettua vohvelia, jossa kookosta tai maissia sisalla), ottaa paikkarit, kayda apteekissa ostamassa rohtoja (mulla on himmee flunssa, miten ees mahdollista?) ja tunnin jalkahieronnassa (150 baht). Ai niin ja ostinhan ma hienon vihrean hatun, hattufriikki kun olen.

Olen elanut taman paivan kahdella banaanikakulla, feikki banaanipannarilla (se oli lettu, plaah) ja kookosvohvelilla. Hiilareita jees. Yhtaan ei ole nalka, joku spicy ruoka varmaan avais tukkoista oloa..

Jaadyn tanne, uskokaa tai alkaa. Chiang maissa on 23 astetta nyt ja me ollaan sentaan paljon korkeammalla. Akkia jonnekin lampimaan.