Yksinaisella rannalla

Matkattiin eilen taxilla Ekkamain asemalla katsastelemaan busseja, joita meni aika usein. Tiskilta sanottiin etta kuusi tuntia menee, joten ostettiin liput toisiksi viimeiseen, klo 23.30 lahtevaan bussiin.

Loydettiin risteyksen toiselta puolelta aivan mielettoman ihana paikka. Alue oli iso ja taynna kasveja, tieta reunusti korkealta roikkuvat valokoynnokset kuin verhona erottamassa tien ja kahvilan alueen. Keskella aluetta oli kentta, kahvilan ylakerrassa poytia ja porrastettu katsomo. Meidan sinne mennessa paikallinen soitti kitaraa aukiolla ja tunnelma oli taydellinen. Valitettavasti tultiin paikalle vahan myohaan ja kuultiin vain pari vikaa biisia.

Bussiasemalla nain yhdeksannen elavan torakan ja ensimaisen rotan.

Lipussa luki, etta bussi lahtee laiturilta 17 ja kun meidat kuitenkiin ohjattiin ihan eri laiturilta lahtevaan bussiin oli taas hetki pienta hatailya. Siina bussin ikkunassa luki Trat pelkastaan thaiksi. Paastiin omille paikoillemme, kun oltiin laitettu rinkat ruumaan. Toisella puolella kaytava istui paikallinen poika Kay, josta tuli sitten meidan oma oppaamme tanne Changille asti.

Meidan ennen puolta yota lahtenyt bussi oli perilla Tratissa kello nelja aamuyolla ja bussin (eli lava-auton) liikkumista odotellessa ehdittiin ihmettelemaan miten vilkasta toimintaa siella oli. Varmasti kolmasosa paikallisista oli hereilla, lahella oli kojuja pystyssa. Tuli mieleen Helsinki viikonloppuoisin, tosin silla erotuksella, ettei paikalliset tulleet baarista.

Matkalla oli paljon odotusta. Lava-auto pysahtyi puolessa valissa matkaa lauttarannalle, mutta jatkettiin siita sitten kolmisin Millan ja Kayn kanssa rantsuun. Odottelua lipunmyyntitiskin verannalla, Kay soitti nokialaisestaan lankkarimusaa ja pienet gekot juoksentelivat seinilla. Lautalla auringonnousu. Kay tarjosi meille hedelmia, kuin pienia vihreita omenoita, joita sitten dipattiin chili-suola-sokeri -seokseen. Me oltiin tietysti jo bussissa maistatettu ruisleipaa ja salmiakkia.

Joskus kasin jalkeen aamulla paastiin tanne Lonely beachille, jota Heidin seurueen Jani meille taisi mainostaa. Halpa alue, oikea backpacker mesta. Alue on kuin viidakkoa, paikoitellen vahan raivattu aluskasvillisuutta ja korkeat palmut jatetty pystyyn. Lisaa rakennetaan kovaa vauhtia. Suurin osa bungaloweista on erittain vaatimattomia, mekin jaetaan suihku ja vessa muiden kanssa. Toisaalta, meilla on ranta kolmen metrin paassa kuistilta ja mieleton nakoala. Kuistille viritin riippumaton, johon olen ihan rakastunut. Sisalla on tuuletin, iso patja hieman korotetulla alueella, kaksi ikkunaa ja yksi pistorasia. 200 bahtia per yo.

Jouduin ottamaan kolmen tunnin paivaunet siina riippumatossani (Milla oli silla aikaa paivadrinksuilla irkkupoikien kanssa). Valitettavasti aurinko heratti mut. Ei pystynyt suorassa auringonpaisteessa nukkumaan, oli ihan liian kuuma.

Pitaisi saada tahan kuvia, silla sanat eivat riita kuvaamaan tata paikkaa. Eika sita paikkaa johon haluan menna syomaan. Veden paalle on rakennettu ihana ravinteli, joka on viela tunnelmallisempi, jos mahdollista, kuin Ko Taon ihana Intouch.

Jotta siella lumisateessa ei tarvitsisi sadatella liikaa, kerrotaan niita ei niin kivaja juttujakin. Nyt on vahan sellanen olo, etta vois tavaraa tulla kummastakin paasta yhta aikaa. Yritan psyykata ettei niin kay. Ei kivaa, jos joutuu ravaamaan paskat housussa sen yhteisen reijan luo, jota kutsutaan vessaksi. Sitten suupielessa on vekki, joka markii. Se on koko ajan ihanana tahmea ja kirvelee syodessa, pitaa lainata Millan betadinea. Aurinkoihottuma juhlii, olen taynna ihanaa nappylaa, joka ei onneksi paljon nay, mutta kutisee sitakin enemman. Allergialaake auttoi siihen vuosi sitten. Bangkokissa apteekista mulle annettiin Loratine tai jotain vastaavan nimista pilleriliuskaa, saa nahda miten kay. Viela ei ainakaan auta. Ehka pitaa kayda kyselemassa jotain kalliimpaa, mutta tutumpaa tavaraa.

Nyt Milla haluaa rinksulle ja meitsi syomaan.