Lentaminen on oksettavaa puuhaa

Hengissa ollaan vaikkei koko ajan ole silta tuntunut. Torstai iltana maha tuntui vahan kenkulta, oli rankkaa viettaa iltaa Martinan ja Aloisin kanssa. Naytin varmaan silta, etta odotin vain heidan lahtoaan. Perjantai aamuna sain alas hedelmasalaatistani vain vesimeloonin palat seka banaani shaken. Heidi shoppaili ja mina kieriskelin sangyssa, mahakipujen ja kuumeen kanssa.

Heidin ostamien vihreiden nappien ja aspiriinin jalkeen uskalsin lahtea liikenteeseen, vaikka olo oli heikko. Sain tuhlattua bahtit kiitettavasti loppuun ennen lahtoa lentokentalle.

Lentaminen oli hirveaa, jo pelkastaan sen takia, etta matkustettiin bussilla Lantalta Bangkokiin. Viimeisella lennolla muutamat viimeiset tunnit ahdistivat.

Nyt taalla Lontoossa. Jatin tapotayden matkalaukun Heidin ystavan luokse Lontoon laidalle ja matkustin Paddingtonille tapaamaan Jaanan. Tama yo nukutaan eri hostelleissa, mutta huomenna paasen muuttamaan Jaanan kanssa samaan kamppaan. Lentokoneen jalkeen en edes osaa murehtia etta joudun olemaan yksin, on vaan niin ihana paasta nukkumaan sankyyn.

Soitin junaa osotellessani pari puhelua Suomeen. Tuntui jotenkin haikealta ja yksinaiselta. Yleensa sairastaminen saa kaipaamaan kotiin. Oli kiva puhua hetki aipan ja Shinen kanssa puhelimessa. Tiedan, etta on ihana palata kotiin ensi lauantaina, vaikka vahan paleltaisi.

Tanaan ihan ehdottomasti aikaisin nukkumaan, etta unirytmi korjaantuisi ja tama olo. Olen tanaan saanut fantan lisaksi alas jopa laukussa kantamani aamiais muffarin ja pullan. Eikohan se elama tasta ala voittaa.